perjantai 30. tammikuuta 2015

Vieras-, tv- ja pojanhuone



Kun alkuun päästiin jatketaan samaa rataa.
Talon vanhaan osaan sijoittuvat niin tv-huone kuin sen kyljessä majaileva vierashuonekin. Vierashuone oli aiemmin vanhemman poikamme huone ja niin kuin pohjasta näette, tarkoitus oli että molempien poikien huoneet sijaitsevat lähellä sisäänkäyntiä ja mahdollisimman erillään meidän makuuhuoneesta. Tämä siksi, että melkein aikuisten poikien elämänrytmi saattaa välillä olla eriaikaista kuin vanhempien ja musiikkiakin kuunnellaan suhteellisen kovalla volumella. Kun talo pitkänä koostuu kahdesta melkein erillisestä asunnosta, voi tarpeen vaatiessa kirjaston oven sulkea välistä ja kaikki äänet jäävät tyystiin sen taakse. Tämä tosin ei ole etu silloin, kun koitan kiljua työhuoneestani jollekulle tv-huoneessa istuvalle perheenjäsenelle asiaani. Eivät kuule, vaikka ovi on aukikin, pitäisi lähettää tekstari. 
Nyt huoneen toimiessa vierashuoneena, toimii sen sijoitus hyvin, kun jää vieraillekin oma rauha. Kirjastossa on toinen telkkari, joten edes tv-tä ei tarvitsisi lähteä katsomaan vierashuoneen viereen.

Jossain vaiheessa, kun  asumme täällä enää kahdestaan suunnitelmissa on tehdä taloon toinen sisäänkäynti pyhittää koko toinen pää asuntoa yrityskäyttöön. 

Jos hyppäsit mukaan vasta nyt ja ihmettelet mistä on kysymys, löytyy selitys ja pohjan ensimmäinen osa täältä.

Mukavaa viikonloppua!

-tuija-

torstai 29. tammikuuta 2015

Pohja



Marja Vaaleanpunaisesta hirsitalosta julkaisi blogissaan nerokkaan kuvan, jossa heidän kotinsa pohjapiirrokseen oli liitettu valokuvia huonekohtaisesti. Mielestäni kuva selvensi kivasti tilaa ja siksi röyhkeästi lainaan hänen kivaa ideaansa. Kiitos Marja!

Kuten useimmat teistä tietävät emme ole rakentaneet kotiamme itse, vaan se on rakennettu kahdessa osassa siten, että tuo isompi osa on vuodelta -34 ja tuo laatikkomainen lisäsiipi on vuodelta -58. Talo tyyliltään funkkista se on toiminut vuosien aikana niin sähkölaitoksen virastoina kuin kesätaidemuseonakin ja yksityiskäyttöön se muutettiin uudelleen nelisen vuotta sitten, kun sen kaupungilta ostimme. Huonejaon piirsin silloin uudelleen palvelemaan nykyistä tarvetta ja taloon tehtiin merkittävä peruskorjaus samalla. Tässä kuva alkuperäisestä talosta vuodelta -34 ja tässä ulkokuva edelliskesältä

Jos haluat katsella millainen remonttikaaos kodissamme vielä vähän aikaa sitten vallitsi, niitä kuvia löytyy täältä, täältä ja täältä.

Koska huoneita on melkoisen paljon, ajattelin postata niitä useammassa erässä pohjan yhteyteen. Nyt alkuun taisi tulla liikaa kuvia pohjan ympärille ja lopputulos on vähän sekava. Mikäli luet postausta puhelimella, saattaa olla parempi siirtyä isomman ruudun ääreen.  Pahoittelut!

Sisääntulosta silmien eteen aukeaa heti iso sali, jonka yhteydessä ilman ovia sijatsevat keittiö ja eteinen. Keittiö sijaitsee samalla paikalla, missä ennen remonttiakin, mutta silloin sen ympärillä olivat seinät. Tv-huone erotettiin tilasta puolestaan uudella seinällä ja sen toiselle puolelle saatiin näin rakennettua eteinen.
Salin ja vanhan keittiön ympärillä olevat seinät purettiin ja näin ollen sain avattua näkymän salin toisessa päässä olevista ikkunoista suoraan kaupunginlahdelle. Avoimessa tilassa valo kulkee kauniisti läpi koko salin ja keittiön. Salin takanurkkaan muurattiin lisälämmönlähteeksi sekä tunnelmanluojaksi kaakeliuuni.

Kuvat jäävät nyt vähän pieneksi, laitan seuraavaan postaukseen vähemmän ja isompia.

-tuija-


tiistai 27. tammikuuta 2015

PIHISTÄ/PANOSTA







Pihistä tai panosta, vaikka tällä kertaa ero ei sadoissa euroissa olekaan. Kumpi? Vai ei kumpikaan!

Menun naulakko n. 94€ ja House  Doctorin n. 43€

-tuija-

maanantai 26. tammikuuta 2015

Tarjoiluvaunu





Tämän hetken halutuin trendikaluste taitaa olla tarjoiluvaunu. Vaunu onkin kätevä apupöytä, vaikkei sen pyöriä hyväkseen käyttäisikään. Vaunu toimii niin keittiössä, olohuoneessa, terassilla kuin vaikka yöpöytänäkin. Tässä listattuna muutama kivannäköinen malli. Koitin poimia joukkoon eri kukkaroille sopivia malleja. Oman aarteeni uudessa toimessaan näet täältä.

1. Edullinen Morris Ellokselta
2. House Doctorin tarjoiluvaunua saa parissakin eri koossa
3. Kartellin Flip
4. Ikea Klasen
5. Everyday designin kotimainen malli
6. Röshultsin ulos tarkoitettu tarjoiluvaunu
7. ja sitten tietysti kivoin ja se hankalimmin hankittava vintage versio

Onko suosikkia?

-tuija-


torstai 22. tammikuuta 2015

The Line apartment

No nyt, kun on taas vaihteeksi selätetty sekä ketutus, että tauti, on aika katsella seuraavaa ihanuutta. Onneksi tämä kohde sijaitsee niinkin kaukana kuin New Yorkissa.

The Line/ The Apartment on yhdistetty online store, showroom ja asunto, jonka kaikki tuotteet ovat myynnissä kalusteita, vaatteita ja kauneudenhoitotuotteita myöten. Tämä hulpea loftasunto sijaitsee keskellä New Yorkin SoHoa   ja on trendsetteri parivaljakon Vanessa Trainan ja Morgan Wendelbornin omistama. Liike on avoinna keskiviikko iltapäivisin sekä lauantaina, muuna aikana sopimuksesta ja asunnossa voidaan järjestetään myös työpajoja, näytöksiä ja illallisia.

Valoisa loft on jo itsessään itkettävän kaunis, eikä asuntoon valitut myytävät kalusteet ja tuotteet jää toiseksi. Jos rahasta eikä realismista tarvitsisi välittää, tämä olisi kotini. Myös tuolla sijainnilla.









-tuija-

Kuvat The Apartment

tiistai 20. tammikuuta 2015

Vaaleanpunaista (angstia)

Täällä on kyllä harvinaisen hiljaista sisustusrintamalla, jos nyt ei muutamaa tyynynvaihtoa sohvalle lasketa mukaan. Siirsin Vee Spearsin valokuvataulut vierashuoneesta tv-huoneeseen ja tytön vaaleanpunaisen hameen pariksi pari samanväristä tyynyä sohvalle. Tänne pitäisi teettää myös verhot. Ennen joulua laitoin ikkunoihin vanhat harmaat valmisverhot, jotka ovat auttamatta puolimetriä liian lyhyet. Vaikka eivät tuolta sohvan takaa näy (paitsi kuvassa näyttää kurkkaavan lieve sohvan takaa),  ärsyttää jo pelkkä tieto siitä itseäni. Nyt tuntuu kyllä ahdistavan tai ärsyttävän juttu jos toinenkin. Miksi eivät asiat vain voi hoitua kunnolla, aina jotain ihmeellistä säätöä, argh! No, syvä sisään- ja uloshengitys pari kertaa, jospa se tästä. Parempaa viikkoa teille!





-tuija-

perjantai 16. tammikuuta 2015

Pakkosaada-tauti

Pakkosaada-tauti on aivojen ääreishermostollinen poikkeustila, joka iskee akuutisti ilman etukäteisvaroitusta. Tautiin on todettu sairastuvan helpoimmin naiset, jotka viettävät paljon aikaansa sisustusblogien tai -lehtien parissa.
Taudin alkuvaiheen oireet ovat yleensä lieviä ja siihen kuuluu kevyt tai keskivahva ihastus johonkin edellä mainituissa medioissa näkemäänsä tuotteeseen. Taudin kuvaan kuuluu, että tuotteeseen ei rakastuta välittömästi, vaan sitä vain ihaillaan kaukaa ilman tarvetta saada sitä itselleen. Huomattaessa kuitenkin tuotteen olevan joko erittäin hankalasti ostettavissa tai jopa kokonaan saavuttamattomissa, laukaisee se potilaan aivoissa neurologisen häiriötilan, jonka ansiosta potilas alkaa haluta tuotetta silmittömästi. Hän alkaa selailla pakonomaisesti läpi maailman nettikauppojen tarjontaa tai soitella kalliita ulkomaanpuheluita, vain saadakseen tuotteen itselleen. Mikään toimintatapa ei tunnu olevan ylimitoitettua tai liioiteltua.


Mikäli etsiminen ei tuota haluttua lopputulosta, alkavat seuraavan vaiheen oireet, joihin saattaa kuulua jopa vaikeita unihäiriöitä. Tässä vaiheessa potilaan tajunnantaso on jo sen verran alentunut, ettei hän enää välttämättä reagoi puheeseen ja saattaa olla vakavasti vahingoksi joko omalle tai perheensä pankkitilille.
Kun kohtauksen laukaissut tuote on saatu viimein hankittua kotiin, palautuvat aivot nopeasti poikkeustilasta ja potilas saattaa kokea käytöksestään jopa häpeäntunnetta.


Vaikka tauti ei ole kuolemaksi, saattaa se koetella parisuhdetta ja aiheuttaa eripuraa perheenjäsenten välillä erityisesti silloin, jos tauti on jo muuttunut krooniseksi. Tautia ei voida ehkäistä lääkkeillä eikä sen toteamiseen ole olemassa seulontamenetelmiä, mutta kohtausten esiintymistä voidaan harventaa välttämällä liiallista sisustusblogien tai -lehtien selailua. Tätä toimenpidettä tulee vakavasti harkita siinä vaiheessa, jos perhe on kohtausten tiheän esiintymisten takia vaarassa mennä konkurssiin.
Perimällä ja ympäristötekijöillä ei arvella olevan merkittäviä vaikutuksia sairauden syntymiseen.


Allekirjoittanut on sairastanut tautia jo vuosia, mutta oppinut elämään sen kanssa ja hillitsemään kohtausten laajuutta siinä määrin, ettei ihan joka kerta ole klikannut tuotteita kotiinsa, vaan onnistunut tukahduttamaan omistushalun alkuunsa. Onneksi kaikkea kaunista ei ole pakko omistaa itse, vaan niitä voi ihailla muilla tai kaupassa.... jaa pah! Edellisen postauksen tapetti aiheutti totaalisen pakkosaada-kohtauksen heti, kun selvisi ettei koko Euroopasta löydy sille jälleenmyyjää ja rullahinta jenkeistä tilattuna kohosi 299 dollariin. Rulla, jonka pituuskin oli nauretavat 4,5m!!

-tuija-

Kuvien kasveilla ei ole osuutta tapahtuneeseen!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Botanical wallpaper






Pojan huoneen uusi tapetti? No ei ainakaan vielä.  Photoshoppasin Martiniquen Beverly Hills klassikkotapetin pojan huoneen päätyseinään ja hitto, kun tykkään. Muuten kokovalkoisessa huoneessa runsas tapetti pääsisi todella oikeuksiinsa ja banaaninlehvien joukosta pilkottavat keltaiset banaanit sopisivat yhteen keltaisen vanhan pukukaapin kanssa. Maton vaihtaisin rauhallisemmaksi tai ottaisin pois kokonaan.

Olen täysin hullaantunut viherkasveihin ja kasviaiheisiin ja tekisi mieli räjäyttää potti tällä tapetilla. Epävarmaa on nyt vain, että saako tätä tilattua Suomeen ja jos, niin mihin hintaan.

Putositko tuolilta?

-tuija-


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Parasta pöytään - arkenakin!

Olen melko huono ostelemaan uusia astioita, koska ahdistun heti, jos kaapit alkavat pullistella käyttämätöntä tavaraa. Koitan aina sovittaa ostamani astiat sopimaan myös edellisiin ja näin ollen minimoimaan kaapin perälle käyttämättä jääneiden astioiden mahdollisuuden. Riippumatta siitä onko astia antiikkinen keräily- tai designesine, euron löytö kirpparilta vai mummin perintökulho, meillä myös käytetään kaikkia astioita surutta. Välillä niitä tietysti menee myös rikki ja se harmittaa, mutta koti ja sen tavarat ovat meillä elämistä varten. Koitan valita ostamani astiat myös sellaisiksi, että niitä voidaan käyttää niin arkena, kuin paremmassa juhlassakin. Tykkään kattaa arkenakin nätisti ja kun siitä on tullut tapa, ei asia aiheuta itselleni sen kummempaa ylimääräisen työn tunnetta. Myös servietit kuuluvat aina ruokailuumme, arkena paperisina, mutta viimeistään viikonloppuisin katetaan pöytään isot pellavaiset kangasservietit ja perus-savonniat vaihtuvat juhlavampiin aterimiin. Mikään kattauksen osa ei muuten tuo minulle juhlavampaa fiilistä, kuin kunnon kookkaat aterimet, joissa haarukassa on pitkät, hoikat piikit ja veitsenperä on paksu ja painava. Ei meillä sentään hopea-aterimilla syödä (sellaisia edes ole, kuka niitä nyt kiillottaisi), vaan vastaavan näköisillä, mutta teräksisillä, jotka voi suoraan heittää astianpesukoneeseen. Kummasti se tavallinen kanasalaattikin maistuu paremmalta, kun se on koottu kauniille lautaselle ja sen nauttii kunnon aterimilla. Nämä aterimet ovat muuten ostettu aikoinaan keittiöliikkeestä ja tarkoitettu etupäässä ravintoloiden käyttöön, jossa ulkonäön pitää olla fiini, mutta pesu ja hoito helppoa.

Ei ole myöskään tainnut jäädä teille lukijoille epäselväksi, että ruoka ja ruuanlaitto ovat meillä suuressa roolissa. Viime aikoina olemme kunnostautuneet erityisesti pohjoisafrikkalaisten, aasialaisten sekä muiden etnisten ruokien valmistamisessa ja siitä syystä en voinut olla nappaamatta mukaani näitä keraamisia astioita, jotka olivat laitettu esiin kaupassa olevalle alennuspöydälle. Siniharmaat, keraamiset kupit ovat Nicolas Vahén ja toimivat hienosti niin viini- kuin sakekuppeinakin tai miksei jopa tarjoilukulhonakin- kuten meillä viimeksi, kun kupeissa oli jokaiselle oma annos mango-lime-majoneesia, mihin chili-popcorn-chicken-vartaat sai dipata. Harmaat, pienet kulhot ovat House Doctorin.







Palan halusta kuulla, miten teillä katetaan ja syödään arkena tai juhlassa. Onko montaa astiastoa ja mitä?

-tuija-

p.s. Oikotien blogistani löytyy kattaus, jossa yhdistelen nämä astiat vanhoihin, jo olemassa oleviin astioihimme.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Asplund TATI

Juuri kun on saanut esitellyksi kaikki viime vuoden hankinnat, onkin hyvä esitellä seuraavavia himotuksen kohteita! No ei sillä, että olisin nyt oikeasti mitään hankkimassa, mutta jos meillä olisi ruokapöydän tarvetta, valinta osuisi takuuvarmasti Asplundin Tati-ruokapöytään. Koko Tati-sarja on eleettömyydessään niin huikean kaunis. Kun valittavissa on vielä useita eri kokoja, materiaalivaihtoehtoja kansiin sekä yhdeksän eri värivaihtoehtoa jalkaosaan, löytyy jokaiselle varmasti se paras yhdistelmä. On puuta ja marmoria, löytyy lasia ja kalkkikiveä, mikä muuten muistuttaa ulkonäöltään vähän betonia. Oma valintani materiaaleissa osuisi tummanharmaaseen metallijalkaan sekä marmoriseen kanteen. Vaikka pöytä on muotoilultaan todella minimalistinen, taipuu se hyvin pariksi klassisempienkin tuolien kanssa. Tati-sarjasta löytyy myös pienempiä pöytiä sohva-, yö- ja sivupöydiksi, joiden materiaalit ovat myös valittavissa. Kaikkein edullisin valinta tämä sarja ei ole, mutta tästä saisi varmasti yhden loppuelämän kaverin itselleen. Löytyykö omaa suosikkia?










-tuija-


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kevät/kesä 2015 trendit

Selailin muutamia uusia SS 2015 sisustuskatalogeja ja poimin sieltä silmämääräisesti kevään ja kesän 2015  trendejä. Väreihin kevät tuo tullessaan aina pastellit, niin tänäkin vuonna. Haaleaa puuterista pinkkiä näkyy todella paljon ja väri olikin vahvasti nousevana esillä jo viime vuonna. Ihastuin itse tähän puuteripinkkiin kovin jo silloin ja  maalasin  makuuhuoneemme seinän tällä sävyllä. Myös vierashuoneen sisustus sai pinkkejä mausteita.
Myös jo syksyllä esiin nousseet harmaaseen taittavat  vihreät ja siniset värit jatkavat nyt keväällä, mutta astetta vaaleampina ja pastellisempina. Sininen toisaalta kaiken kaikkiaan on nyt erittäin trendikästä, joten sinisen ysäriövereistä tulisi päästä jo eroon, mikäli aikoo trendien aallonharjalla ratsastaa. Harmaan eri sävyt sopivat kauniisti yhteen haaleiden pastellien kanssa ja harmaa onkin monissa eri sävyissään yksi kevään luottoväreistä.
Yksi  edelleen vahvistuva trendi on kaikenlaisten viherkasvien paluu sisustukseen, sekä nyt uutena myös kasviaiheiden runsaampi esiintyminen esimerkiksi tekstiileissä. Botanical toistuu  niin tauluissa, seinälautasissa(?), tyynyissä ja verhoissa, kuin aitonakin kasveina.
Puunsävyistä vaaleat ja keskiruskeat sävyt ovat muodikkaimpia ja kalusteissa esiintyykin paljon vaaleansävyisiä, perinteisiä rottinkikalusteita, kuten myös aiemmin kovin hyljeksittyä mäntyä.
50-luvun kevyttä muotokieltä näkyy myös paljon sekä kalusteissa, että keramiikassa. Tyyli sopiikin oivallisesti skandinaaviseen kevyeen ja ilmavaan sisutukseen.
Metalleista kupari jatkaa, mutta etenkin messinki ja kullansävy taitavat olla ne kuumimmat.
Luonnolliset  materiaalit kuten marmori, kivi, rottinki, sisal, juutti, konjakkinen nahka, vaalea puu, betoni, vanha lauta sekä lämminsävyiset metallit voisivat olla kevään trendit yhdeksi lauseeksi kiteytettynä.









kaikki yläpuolen kuvat Bloomingville

Samalla linjalla Bloomingville kanssa on myös Tine K. Alla olevat kuvat ovat Tine K 2015 SS katalogista.








Lämpimimmistä väreistä  kuumimmat ovat kuparinhohtoinen oranssi sekä harmaataittoinen viininpunainen. Oranssi näkyy jo voimakkaasti kevään vaatetrendeissä ja se pukeekin upeasti ruskettunutta hipiää, mutta nähtäväksi jää miten se nousee esille sisustuksissa. Vai nouseeko. Samoin Pantonen trendiväri 2015 Marsalan suosiota luulen joutuvani odottamaan ainakin syksyyn. Punaisen iki-rakastajana meillä väri hiipi isoihin mattoihin jo viime syksyn mittaan.







Tässä vielä vuoden 2015 väripaletti kokonaisuudessaan!

Löytyykö joku suosikki?


-tuija-


perjantai 2. tammikuuta 2015

2014 sisustushankinnat

Innostuinpas minäkin blogikolleegojen tavoin listaamaan viime vuoden merkittävimmät sisustushankinnat. Pienempiä hankintoja en lähde listaamaan ollenkaan, vaan keskityn pelkästään kalusteisiin. Kukkaro sekä luonto kiittävät siitä, että olen löytänyt suurimman osan näistä hankinnoista vintagena tai käytettynä.

Tv-huoneen Artekin 90B pöydän löysin Huutonetistä puoleen hintaan. Pöytä oli myytäessä kolme kuukautta vanha ja kunto uudenveroinen.





Bertoian ihanan Diamond-tuolin huusin  Bukowskis Marketista ja se matkasi Suomeen Malmösta. Tuoli on vintage-versio 60/70-luvun taitteesta ja Knollin valmistama. Alkuperäinen punaisella villakankaalla päällystetty istuinpehmuste löytyi uudemman verhoilikankaan alta.


Tori.fistä puolestaan eteeni ilmestyi tämä suomenruotsalaisen sisustusarkkitehdin Carl Gustaf "Nalle" Hiort af Ornäsin vuonna -57 suunnittelema Trienna sohva. Hintaa 25€. Sohvassa on tällä hetkellä alkuperäisellä harmaalla villakankaalla päällystetyt tyynyt, mutta tarkoitus on kevään aikan teettää sohvaan myös toiset istuinpäälliset vaaleanruskeasta/konjakinvärisestä aniliininahasta.


Nämä Jacobsenin tiikkiset vintage muuraistuolit ovat vuodelta -69 ja ne ostin englannista. Tuoleista ei valitettavasti ole vielä omaa kuvaa, koska ne ovat tulossa Suomeen vasta muutaman viikon kuluttua. Tuoleja ostin neljä kappaletta ja näistä olen niiiin onnellinen.


Tästä ainut uutena ostettu hankinta.  Poulsenin Doo-Wop valaisimesta en olekaan ottanut blogiin kuvaa vielä ollenkaan, mutta sen ostin Vepsäläiseltä. Valaisin on tällä hetkellä työhuoneessani, mutta katsotaan miten paikka vielä elää.


 Siinä oli  isot hankinnat vuonna 2014, joita olikin viime vuosiin nähden valtavasti.  Jokainen ostos on ollut kuitenkin harkittu, viimeistä valaisinta lukuunottamatta. Se oli puhdas heräteostos, joskin sen hankinnassa avusti Vepsäläiselle saamani 100€ lahjakortti.

-tuija-